Kuusankosken Viherpiste
Puutarhakauppaa samalla paikalla jo 60-luvulta asti!
Iso osa puista ja pensaista on jo myymälässä, mutta osa vielä heräilee talviunilta. Perennoista myös ensimmäinen erä on myymälässä, mutta lisää tulee toukokuun aikana. Ensimmäiset tomaatin ja yrttien taimet tulevat vappuviikolla, äitienpäiväviikolla jaloruusut ja suurin osa mansikoista ja vadelmista.
Siementen perusvalikoima tulikin uutena Impectalta, Suomen Niittysiemenen erilaisia ja erikokoisia niittysekoituksia myös taas myynnissä, toki myös muita siemeniä mm. Siemeneltä ja Hornumilta!
Meillä ei ole verkkokauppaa, tuotteet ovat pääosin kotisivuilla, mutta saatavuus kannattaa aina varmistaa myymälästä, koska varasto ei päivity automaattisesti kotisivulle. Varsinkin kausikukkavalikoima elää koko ajan niin, että niitä ei laitetakaan kotisivuille, vaan on parasta tulla ihastelemaan paikan päälle!
Sisämyymälässä on myös ruukkukukkia ja viherkasveja, sekä jotain lahja- ja koriste-esineitä. Otettiin myyntiin vähän myös Santa Signoran kortteja ja adresseja.
Ammattitaitoinen henkilökuntamme uuden kauppiaan johdolla on apunasi kaikissa kasveja koskevissa valinnoissa, olet sitten kokenut viherpeukalo tai olet vasta aloittelemassa tietäsi kohti puutarhanhoidon saloja.

Kevään Ihana Piha -lehti nyt noudettavissa myymälästä tai luettavissa sähköisenä, jaettu suorajakeluna pääsiäisviikolla

Ilahduta päivänsankaria
Viherpisteen lahjakortilla!

Liittyminen myymälässä
Liity Viherklubiin
Nauti kasvavista eduista!
Viherklubilaisille – 5 % alennus normaalihintaisista tuotteista.